Pauliinan: Gold Rush Run -koiravaljakkokilpailut 2016

Hellurei!

Palataampa suoraan viime keskiviikkoon!

Lähdettiin keskiviikkona illalla seiskan aikoihin Koskenkorvalta ajamaan kohti Tankavaaraa, Gold Rush Run -koiravaljakkokilpailuita. Matka tuntui tosi pitkältä vaikka nukuin yön aikana noin puolentunnin-tunnin pätkiä. Perillä Tankavaaran kultakylässä oltiin aamulla kuuden tienoilla ja koko kylä oli vielä unessa. Sitten odotettiin, odotettiin ja odotettiin. Kisakanslia aukes ysiltä ja päästiin sinne sisään. Sitten taas vaihteeksi odotettiin. 11 jälkeen alkoi talkoolaisten kokous ja saatiin vihdoin infoa mitä tehdään ja kuinka tehdään. Saatiin myös meidän majoituksen olinpaikka joka käytiin heti kokouksen jälkeen tsekkaamassa. Mä odotin majoituksen olevan tosi alkeellinen, niinkuin etukäteen oli sanottu. Odotin kylmää pientä mökkiä, jossa ei ole suihkua eikä vessaa, mutta todellisuudessa majoitus oli ihan luksus mun ennakkoluuloihin verrattuna. Asuttiin siis leirikeskuksen huoneistossa, jossa oli oma keittiö ja KAKSI JÄÄKAAPPIA, sekä tietenki suihku ja wc.

Lounaan jälkeen lähdettiin käymään paikallisessa (ehkä maailman sympaattisimmassa) marketissa noin 10km päässä. Sielä kaupassa oli kaikki, mitä sillä kylällä luultavasti tarvitaan. En usko että väkiluku on kovin suuri, joten miksipä montaa kauppaa rakentamaan. Siinä samassa kaupassa oli ruokakauppa (vähine valikoimineen, yhtä laatua, kaikkia yksi), posti, bensa-asema, kahvila, apteekki (pieni lääkekaappi) ja lisäksi sieltä sai ostettua paperia,kyniä ym. toimistotarvikkeita sekä jotain vaatteita. Se taisi olla myös paikallisten paappojen hengailupaikka! :D

Tämmöinen ihastus matkusti meidän kyydissä Ivaloon uudelle omistajalleen.

Lunta riitti!

Koirien kuljetusauto

Olin ihan poikki ja univelka alkoi painamaan silmiä kiinni. Nukahdettiin Minna-Marin kanssa meidän kämpän keittiön puupenkille ja nukuttiin siinä kaksi tuntia. Kiitos hyvien päikkärien, missattiin eläinlääkärin luento. Herättiin viisminuuttia vaille viimesen luennon alkamista ja ehdittiin paikalle puoleksitunniksi. Kuudelta alkoi Mats Pettersonin luento Alaskan suurista pitkänmatkan koiravaljakkokilpailuista -Iditarodista- jossa oltiin paikalla hyvissä ajoin. Illalla meninkin jo ysiltä nukkumaan ja hyvin nukuinki!

Perjantai aamulla heräsin kasilta ja lähdin puolentunnin lenkille. Kiersin kylää ympäri, kun en löytänyt mitään lenkkipolkua enkä viitsinyt maantielle lähteä. Lenkin jälkeen aamupalalle, jonka jälkeen ruvettiin auttamaan kisavaljakoita startille. Ensimmäinen valjakko starttasi 10:30 ja siitä loput kahden minuutin välein. 11 aikaan minä ja pari muuta talkoolaista lähdettiin ajamaan kisauran varrelle päivystämään. Mun kohtana oli tienylitys, eli kohta jossa ura menee tien ylitse. Vahdin siinä, ettei valjakko ja auto ole yhtä aikaa samassa kohsassa ja tule kolaria. Niin ei kuitenkaan koko aikana käynyt. Istuin siinä uran varrella 5 ja puolituntia syöden eväitä ja ottaen aurinkoa. -En oo tainnut koskaan olla lapissa keväällä, kun lunta on vielä metrin verran, lämpötila plussan puolella ja aurinko paistaa suraan kohti lämmittäen kasvoja. Se fiilis minkä siitä saa, on ihan sanoin kuvailematon!-

mun toimisto

Kun viimeinen valjakko oli tullut kierrokselta takaisin, päästiin lähtemään takaisin Kultakylään. Illalla kävin vielä ihmettelemässä koiria checkpointilla, jotka käyttivät koko tauon hyödykseen. Kaikki 14 valjakkoa oli vierekkäin ihan paikallaan hiljaa nukkumassa.

Sitte iltapalan ja suihkun kautta kymmeneltä makuupussiin.

Lauantai aamulla 7 herätyskello herätti aamupalalle. Oli taas mun vuoro mennä tienvarteen päivystämään. Yön ajaksi tielle laitettiin roihut, että valjakot osaa tarvittaessa väistää autoja.

Puoli kolmen aikaan suurin osa valjakoista oli jo matkalla maaliin, joten hiljasen hetken tullessa mä kerkesin käydä puolen kilometrin päässä olevassa hotellissa. Paikka näytti tosi tutulle ulkoapäin, joten arvelin sen olevan sama jossa kävin pari vuotta sitten Jarnon kanssa ostamassa matkamuistoja. Ja olihan se sama paikka! On hassua miten olin samassa paikassa sattumalta, missä olin joskus ennenkin ollut vaikka se paikka on 800km päässä kotoa! Ostin hotellin matkamuistomyymälästä mun kummipojalle synttärilahjan.

Viimeinen valjakko ylitti tien 3-4 aikaan ja päästiin lähtemään takaisin Kultakylään. Istuskelin hetken kämpillä ja päätin lähteä käymään Pikku Tankavaaran huipulla, jonne matkaa oli päälle kolme kilometriä. En muistanut, miten paljon enemmän aikaa ja työtä lapin maastossa kulkeminen vie verrattuna pohjanmaan lakeuksiin, joten mun reissu huipulle ei ollutkaan niin helppo ja nopea. Ensinnäkin reittillä oleva metrin hanki oli paikoin pehmeää, ja varmaan joka kolmas askel puski hangen läpi niin syvälle kuin jalan mittaa piisasi. Toiseksi, menomatka oli pelkkää nousua ja kolmanneksi, mulla ei ollut vettä mukana. Vain kaksi porkkanaa, jotka säästin evääksi päivälliseltä. Mutta kun mä pääsin sinne huipulle, fiilis oli aivan mahtava! Niissä maisemissa sielu sai levähtää hetkeksi! Paluumatka sujuikin jo paremmin alamäkeen.

Otin mun pikku vaellusretken jälkeen tunnin päikkärit ja laitoin itteni valmiiksi illan päätösjuhlia varten, jossa lopulta viihdyin ehkä tunnin. Lähdin sieltä jo pois ennekuin koko keimit ehti edes alkaa. Oli niin kova väsy ja päivän ruoat oli jo syötynä, joten totesin että ehkä parempi mennä nukkumaan.

Kotiin tuliaisia

Sunnuntai aamulla heräsin omia aikojani kahdeksan tienoilla ja lähdin aamupalalle. 10 aikoihin pakattiin auto valmiiksi kotimatkaa varten, jonka jälkeen suunnattiin palkintojen jakoon, jonka jälkeen 12 lähdettiin ajamaan kohti Koskenkorvaa, kotia!