Oon ajatellut jo pidemmän aikaa, että mun on jo pian tultava tänne takaisin. En vaan ole löytänyt mitään mistä aloittaisin, enkä ole varma oonko löytänyt sitä vieläkään. Mun elämä kiepsahti päälaelleen syksyllä, enkä siinä mylläkässä ole saanut juurikaan mitään aikaan. Valmistuin ylioppilaaksi, menetin maailman tärkeimmän ihmisen - äitin ja muutin ensimmäistä kertaa pois kotoa.
Nämä kaikki tapahtui samaan aikaan.
Asun tällä hetkellä Ivalossa, 850km päässä kotoa. Mulla on uusi työ, uusi "koti" ja uusi arki. Jätin kaiken vanhan hetkeksi odottamaan ja teen jotain ihan muuta. Ajatukset eivät kuitenkaan ole muuttuneet. Hetkeksi saan kaikki unohtumaan, mutta ne palaa kyllä joka ilta taas mieleeni.
Kevään ja kesän aikana olimme olleet jo pitkään huolissamme äitin jatkuvasta yskästä. Aina vaan lääkäri tarjosi yskänlääkettä, eikä mistään tarvinnut olla huolissaan. Kun tätä oli jatkunut jo kuukausia oli aika ottaa itse ohjat käsiin. Keuhkokuvasta löytyi nestettä, joka poistettiin. Muistan vieläkin kun olin Seinäjoen sailaalalla katsomassa äitiä ja hoitaja lupasi ettei tämä mitään vakavaa ainakaan ole. Heinäkuu - jännitin koko päivän töissä, kun odotin äitiä takaisin kotiin lääkäri reissulta. Juoksin pihalle vastaan ja näin vakavan ilmeen. "Keuhkosyöpä...paska säkä"
En voi edes kuvailla millainen paha olo virtasi sisälleni. Lukion viimeisellä biologian kurssilla puhuimme keuhkosyövästä, tiesin heti miten vakavaa tämä oli. MIKSI?!? Mitä pahaa ihminen on tehnyt, että joutuu tuohon tilanteeseen.
Vietimme koko perheen kanssa 30.7. äitin viimeiset synttärit mökillä ja menimme kaikki yhdessä Solarsound festareille. Olin tuolloin ihan varma, ettei nämä synttärit olisi viimeiset.
Syksy eteni ja äiti meni kokoajan huonompaan kuntoon. Hoidot aloitettiin, mutta jatkuvasti vaihtuvien lääkäreiden ja epätietoisuuden myötä tulevaisuus sumeni silmissä. Arki jatkui normaalisti, lukuunottamatta jaksoja jolloin ajoimme iltaisin joko Seinäjoella tai Vaasaan äitin työ.
Välillä näytti lupaavalta, ainakin halusin uskoa niin. Äidin vahva usko parantumisesta toi myös mulle toivon pilkahduksia. Tässä vaiheessa äiti halusi oman koiran, koska tiesi mun ottavan kaikki mun omat koirat Ivaloon mukaan. Hommattiin alaskanhusky "Chena". Chenan muuttaminen meille toi myös uutta toivoa.
Äitin kunto vaan huononi. Istuttiin puutarhassa ja katsottiin kun
Chena juoksentelee pitkin pihaa. Tehtiin luoksetuloharjoituksia ja
tutustuttiin uuteen perheenjäseneen. Äiti näytti todella iloiselta.
Oltiin sunnuntaina Vaasassa, äiti oli teho-ostastolla vaikeutuneen hengityksen takia. Mulla oli edelleen sellainen olo että kaikki on hyvin. Voiko teholla edes olla asiat hyvin? Kotimatkalla mietin ja pelkäsin. Maanantai aamuna 10.10.2016 heräsin aikaisin, koska olin menossa ea -kurssille. Yhtäkkiä isä tuli sanomaan mulle että lähtee nyt Vaasaan äitin työ. Soitin tehon hoitajalle kysyäkseni mikä sielä on tilanne. Hoitaja pyysi mua lähtemään iskän mukaan. Soitin Tommille, mun veljelle, joka oli just edellisenä päivänä lähtenyt Rovaniemelle kertausharjoituksiin ja kerroin tilanteen.
Oltiin koko maanantai päivä Vaasan teholla koko perheen voimin (myös Tommi, joka sai lentokyydin joltain sydämelliseltä ihmiseltä Vaasan kentälle). Istuttiin äitin vieressä ja ehdittiin vielä vaihtaa pari sanaa. Illalla taivaalle syttyi revontulet. Mun äiti oli poissa. Maailman tärkein ihminen oli poissa.
En ole vieläkään tajunnut enkä tuskin koskaan tule tajuamaankaan.
Sytytän kynttilän äitille, sytytän samalla kynttilän Johannan isälle (sedälleni), isän isälle Veikko paapalle sekä ihanan ystäväni Hetan isän veljelle Samille.
missing, Pauliina
